 Katsotuimmat
|

Kirvun kirkon paikka803 katselua
|
|

803 katseluaLumivaaran hautausmaa.
http://www.lumivaara.fi/hautausmaa/lumhautmakart.htm
|
|

803 katseluaKeljan muistomerkillä
|
|

Viipuri 1918-1944803 katseluaPohjoisvallin taloja.
Hackman ja kumpp. -liiketalo Viipurissa.
|
|

RAUMA803 katseluaKarjalaisten kesäjuhlien piti olla Raumalla v. 2021, mutta uusi vuosi tuo uuden yrityksen. Päivämäärä on 17.-19.6.2022. Ainakin kuumana kesänä 1988 täällä juhlittiin myös.
Olen se omituinen porilainen, joka on aina viihtynyt Raumalla. Tämä länsirannikon persoonallisin kaupunki tuli taannoin kakkossijalle, kun suomalaisia pyydettiin arvottamaan paikkakuntia myönteisten mielikuvien pohjalta.
Rautakautisen germaaniasutuksen pohjalle syntyi aikojen saatossa eriskummallista murretta puhuvien, merihenkisten asukkaiden yhteisö, johon myös Karjalan evakot sopeutuivat paremmin kuin moneen muuhun paikkaan. Raumalla ei oikestaan koe olevansa Länsi-Suomessa, koska murteenkin sanotaan syntyneet lukuisten kielten sekametelisoppana. Ihmiset ovat välittömämpiä kuin lännessä yleensä, mihin on tietysti osaltaan vaikuttanut myös karjalaisuus.
Rauma ei näytä olleen siirtoväen sijoituskaaviossa, joten sinne hakeuduttiin omin päin, työmarkkinoiden vetämänä. Sotakorvaukset työllistivät; täällä rakennettiin mm. laivoja. Tiedossa on, että Viipurista ja Koivistolta tultiin; räisäläisiä saapui satamäärin. Tilastoista voi päätellä tulijoiden määräksi ainakin 1500, mutta maalaiskunta mukaanluettuna 2000 ei liene kaukana totuudesta. Tämän joukon jälkeläiset pyörittävät karjalaseuraa, joka näyttää edelleen olevan yksi aktiivimmista.
Hautausmaalle paljastettiin vanhan kotiseudun multiin kätkettyjä muistava kivi v. 1954.
Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen
|
|

Ihantala802 katseluaNäkymä muistomerkiltä. Oikealle johtava tie vie hautausmaalle
|
|

Jääsken kirkonmäki802 katselua
|
|

802 katseluaLumivaaran hautausmaa.
http://www.lumivaara.fi/hautausmaa/lumhautmakart.htm
|
|

Muistomatka 70 v evakkoon lähdöstä.802 katselua
|
|

Naistyöntekijöitä kuvassa myös Karin Neuvonen802 katselua
|
|

Botretti802 katseluaNurmelan talon emäntä, hänen poikansa, pojan tytär ja tyttärentytär...
|
|

Viipuri 1918-1944802 katseluaViipurin tuomiokirkko sijaitsi tällä paikalla.
Viipurin tuomiokirkko rakennettu v. 1893.
Talvisodassa Viipuri joutui ankarien ilmapommitusten kohteeksi. Tuomiokirkon alttarinpuoleinen pää sai osuman 3. helmikuuta 1940.
1944 jälkeen venäläiset purkivat kirkon jäänteet.
Viime aikoina on puhuttu reblica kirkon rakentamisesta.
|
|
| 2599 tiedostoa 217 sivulla |
 |
 |
 |
 |
 |
85 |  |
 |
 |
 |
|