Sijainti

Viipurin lääni sijaitsi Suomen kaakkoiskulmalla. Viipurin lääni käsitti Etelä-Karjalan, Karjalankannaksen, Laatokan Karjalan, Keski- ja Raja-Karjalan, Suomenlahden itäiset ulkosaaret ja sen osan Uuttamaata, joka sijaitsi Kymijoen itäpuolella (nykyisin osa Kymenlaaksoa) sekä pienen osan Hämettä (Valkeala ja Kouvola). Viipurin läänin maa-ala oli 32 134 km² ja asukasluvultaan se oli Suomen suurin lääni, vuonna 1939 siellä oli 620 838 asukasta. Läänin pääkaupunki oli Viipuri.

Historia

Viipurin läänin ydinalue kuului 1500-luvulla Viipurin linnalääniin, 1721 ja 1743 pääosa joutui Venäjälle. Uusi Viipurin lääni muodostettiin 1812 niin kutsutusta Vanhasta Suomesta, joka tuolloin yhdistettiin muuhun Suomeen. Tämän jälkeen läänin rajoissa ei tapahtunut suuria muutoksia. Suurin muutos oli Savonlinnan ympäristön liittäminen uuteen Mikkelin lääniin vuonna 1831. Lisäksi vuonna 1864 Rajajoen asetehtaan alue liitettiin Venäjään, pieni osa Valkealaa liitettiin vuonna 1919 uuteen Kuusankosken kuntaan, joka tuli kuulumaan Uudenmaan lääniin ja Uuden Matkaselän kylä siirrettiin vuonna 1920 Kuopion lääniin kuuluneesta Kiteen kunnasta Ruskealaan kuuluvaksi. Vuosina 1940 ja 1944 läänistä luovutettiin Neuvostoliitolle suurin osa (maa-ala 22 973 km²). Jäljelle jääneistä alueista muodostettiin Kymen lääni vuonna 1945, paitsi Korpiselän kunnan Suomelle jäänyt osa liitettiin vuonna 1946 Tuupovaaran kuntaan ja silloiseen Kuopion lääniin ja sittemmin Pohjois-Karjalan lääniin ja edelleen Itä-Suomen lääniin.