Mummon, ukon ja minun kuvat luovutetusta Karjalasta

Vanhoja- ja uusia kuvia luovutetusta Karjalasta


Katsotuimmat - Viipuri_1918-1944
IMG_2172B.JPG
354 katseluaKuvassa olevan oikeanpuoleisen talon jatkeena oli Viipurin Seurahuone. Taloa ei ole enään. Ehkä jossain kuvassa olevalla valkoisella alueella tapasi Toivo Kuula kohtalalonsa Vapunaattona -18. Voi olla, että oletus on väärä.
Toivo Kuulan tyttärenpoika MM kertoo kuitenkin Ilta-Sanomat lehdessä 2018.03.31 seuraavasti. "Kuula pakeni Seurahuoneen pihalle, jossa häntä ammuttiin päähän." Eli tuon tarinan mukaan oletukseni voisi pitää paikkansa.
Edit 04.12.2019. Kuula ammuttiin takapihalla siis poistu takaovesta.
IMG_2046B.JPG
339 katseluaPietisen tehdas.
Wikipedia:
”Pietisen tehtaan kahakka oli Viipurissa toimineessa Pietisen puusepäntehtaassa 19. tammikuuta 1918 tapahtunut paikallisen suojeluskunnan ja punakaartin välinen aseellinen yhteenotto. Sitä on pidetty myös Suomen sisällissodan todellisena alkuna, vaikka varsinaisesti sodan katsotaan käynnistyneen vasta 27. tammikuuta. Välikohtaus sai alkunsa kun punaiset tekivät tarkastusta suojeluskuntalaisten asevarastona toimineeseen rakennukseen, jolloin yksi punakaartilainen sai surmansa. Tilannetta seurasi piiritys, joka huipentui laukaustenvaihtoon ja valkoisten pakenemiseen rakennuksesta. Tapahtumia seuranneina päivinä tilanne Viipurin läänissä laajeni nopeasti sisällissodaksi.” Jatka lukemista Wikipediassa!
IMG_2238L.jpg
Viipuri 1918-1944329 katseluaNäkymä huoneistoni ikkunnasta ulos Uudenportinkadulle. Huoneiston osoite oli Linnakatu 12. Vanha suomalaisajan asunto.
Kukahan tässä asunnossa asui ennen?
IMG_2240L.jpg
Viipuri 1918-1944314 katseluaLinnankatu 12 sisäpiha.
IMG_2095.jpg
Viipuri 1918-1944311 katseluaAallon kirjasto.
Wikipedia: "Viipurin kaupunginkirjasto on Viipurissa sijaitseva arkkitehti Alvar Aallon vuonna 1935 valmistunut merkittävä funktionalistisen kauden rakennus. Kirjasto kuuluu töihin, joilla Aalto nousi maailmanmaineeseen. Alkuperäiseen asuun restauroidun kirjaston avajaiset pidettiin vuonna 2013."
Jatka lukemista Wikipediassa!
IMG_2080.jpg
Viipuri 1918-1944290 katseluaRavintola Espilän reblica.
IMG_2075d.jpg
Viipuri 1918-1944287 katseluaPatterinmäki
Patterinmäellä taisteltiin 1918.
Wikipedia kertoo näin: Suomen sisällissodan aikana 28. huhtikuuta 1918 Patterinmäellä käytiin ankaria taisteluja, kun kaupungista vetäytyneet punaiset linnoittautuivat kasarmialueelle. Rakennukset kärsivät suuria vaurioita heidän räjäyttäessään paikalla olleen tsaarin armeijan aikaisen räjähde- ja ammusvaraston. Maaliskuussa 1940 Patterinmäellä oli Viipuria puolustavien suomalaisten viimeinen puolustuslinja, joka onnistuttiin pitämään 12.–13. maaliskuuta. Lue lisää Wikipediasta!
2~0.jpg
287 katseluaViipuri.
Vasemmalta: Pyöreä Torni, Kauppahalli ja Viipurin Linna
IMG_2076b.jpg
Viipuri 1918-1944281 katseluaViipurin keskuskasarmit. (Useita rakennuksia)
Täällä viruivat suuret vankijoukot keväällä 1918.
IMG_2075c.jpg
Viipuri 1918-1944279 katseluaPatterinmäki.
Edessä suomalaisten rakentama Viipurin urheilukenttä.
1a.jpg
Viipuri 1918-1944275 katselua”Viipurin vartio
……
Voi virat vaipua, maat voi hukkua,
vaan ei kansojen omatunto nukkua,
siellä on vapauden haaveilo haikein,
missä sen puolesta taisto on vaikein.
Viipuri! Seisot kuin kallio meressä,
seisonut ennen jo tulessa ja veressä,
kertoa voivat sun muurisi harmaat
isänmaan kohtalot kolkot ja armaat;
Viipuri! Et sinä sortua saa.
Jos sinä seisot, seisovi maa.
Eino Leino”
IMG_2250.jpg
272 katseluaSuomi 100
Viipuri 1918-1944
Toteutin matkan Viipuriin 2017.06.06-08. Matkan toteutin siirtymäriittinä ”uuteen elämään” lopettaessani Vaasan kaupunginhallituksen puheenjohtajan tehtävät 2017.06.05 valtuustokauden päätyttyä, yli 4,5v tiukka luottamustehtävä oli nyt takana.
Matkani alkoi heti edellisen illan viimeisen kh:n kokouksen jälkeisenä aamuna 2017.06.06 klo 6:50 Vaasan rautatieasemalta ja jo klo 13:22 olin jo Viipurissa.
Matkan toteutin teemalla Suomi 100, Viipuri 1918-1944. Viipuri kaupunkina on minulle hyvin tuttu, olen vieraillut siellä kymmeniä kertoja. Viipurin 1939-1944 ja muut Viipurin aikaisemman historian tapahtumat ovat tuttuja entuudestaan.
Suomen 100 juhlavuotena olen pyrkinyt perehtymään Suomen 100 vuotiseen historiaan Vaasasta-Viipuriin kuten myös Helsingistä Utsjoelle.
Vuoden 1918 tapahtumat Viipurissa olivat suuressa kuvassa tuttuja, mutta kaikkia yksityiskohtia en tuntenut ennen matkaa. Hyvänä matkalukemisena minulla oli Teemu Keskisarjan kirja Viipuri 1918. Muut matkalukemiset selviää matkasta kertovassa kuvagalleriasta.
Viipurin 1918 julmat tapahtumat ja niiden laajuus niin valkoisten kuin punaisten osalta yllättivät hieman. Tiesin julmuuksista 1918, mutta niin laajuus selvisi vasta Keskisarjan kirjasta.
Vaasan rykmentillä oli oma ikävä rooli Viipurissa 1918.
Kuvagalleriasta selviää myös paikka missä Toivo Kuula koki kohtalonsa Vapunaattona 1918.
Matkan aikana vierailin kaikissa keskeisissä vuoden 1918 kuten myös 1944 tapahtumien paikoissa. Osasta kohteista on kuva kuvagalleriassa ja kuvat on täydennetty tekstein.
Ettei kaikki olisi ollut pelkkää ”Mustaa matkailua” vierailin myös muissa Viipurin historiallisia kohteita.
Asuinpaikaksi valitsin yksityisasunnon Linnakatu 12:sta joka sijaitsi Viipurin historiallisessa vanhassa kaupungissa. Viipurin keskiaikainen Kellotorni oli vain muutamien kymmenien metrien päässä.
Huomaa, että kuvaa voi suurentaa sekä avata täydentävät tiedot kohteesta.

Kiitos mielenkiinnosta!

Vaasa 2017.06.26

Seppo Rapo
92 tiedostoa 8 sivulla 1