Mummon, ukon ja minun kuvat luovutetusta Karjalasta

Vanhoja- ja uusia kuvia luovutetusta Karjalasta

Katsotuimmat
P7140159.JPG
Muolaan kirkonmäki913 katselua
P1010094~0.JPG
913 katselua
Marttila.jpg
MARTTILA913 katseluaMarttila sijaitsee nelisenkymmentä kilometriä Turusta koilliseen. Kulkurille osoittamastaan laupeudesta pyhimykseksi korotettu Martinus antoi nimensä tälle agraariselle pitäjälle, joka voisi hyvin antaa kasvot vilja-Suomelle. Se sijaitsee Paimionjoen ja sitä seurailevan Hämeen härkätien varrella. Sen väkiluku on pudonnut kulta-aikojen kolmesta tuhannesta kahteen.

Olen pienen ikäni koettanut ymmärtää Suomen kahta äärtä — itää ja länttä. Kun juuret ovat idässä ja joutuu syntymään lännessä (Porissa), on aineistoa kertynyt. Jos jonkun oivalluksen kiteyttäisi, se olisi vastakohta läntisen omavaraisuuden ja itäisen yhteisöllisyyden välillä. Jos haluaa perustaa kahvilan tai parturin, se kannattaa tehdä idässä. Lännessä kun tukat leikataan ja kaffet nautitaan kotona. Myös perhe- ja sukukäsitykset eroavat suuresti. Lännessä ihmeteltiin siirtoväen suuria sukuja, joissa sedänkumminkaimatkin kuuluivat joukkoon — yhteisöllisyyttä sekin.

Vuoden 1948 väestötilaston perusteella marttilalaisista 10-16% oli siirtoväkeä. Numeroiksi muutettuna saataisiin tulijoiden luvuksi 300-480. Suurin osa omavaraisten talonpoikien maille tulleista evakkoista oli Uudeltakirkolta, mutta Räisälä-seuran sivuilta löytyy tieto, että Humalaisten kylästä saapui Marttilaan "toistakymmentä perhettä". Tästä joukosta sukeutui ajan myötä merkittäviä kunnallisia vaikuttajia.

Siirtoväki paljasti kirkon vierelle muistokiven rajan taakse haudatuille vuonna 1955. Kivinen risti on samaa tyyppiä kuin läheisessä Oripäässä.
"Meillä on asumus Jumalalta, iankaikkinen maja taivaissa."

Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen
P5030212.JPG
912 katselua
DSC02991.JPG
912 katseluaKurkijoki
DSC03021.JPG
912 katseluaPyhäjärvi
P9170302.JPG
Muistomatka 70 v evakkoon lähdöstä.912 katseluaLumivaaran hautausmaa
P9170395.JPG
Muistomatka 70 v evakkoon lähdöstä.912 katseluaAurinko laskee
Ravansaari_B_27.jpeg
Pappani Vilho Neuvonen ja Eino Muuronen lotjan rivisaumoja paikkaamassa912 katselua
IMG_1999b.jpg
Viipuri 1918-1944912 katseluaLinnansilta 1944.
Wikipedia kertoo:
”Jatkosodan perääntymisvaiheen aikana 20. kesäkuuta 1944 suomalaiset joukot puolestaan räjäyttivät Linnansillan. Se tapahtui kun Suomen lippu oli noin kello 16.45 laskettu Viipurin linnan tornista ja viimeiset suomalaiset poistuneet kaupungin keskustan alueelta.”
Jatka lukemista Wikipediassa!
P1010421.JPG
Kirvun kirkon paikka911 katselua
P7260349.JPG
Jääski911 katseluaKirkonmäkeä
2599 tiedostoa 217 sivulla 79