Mummon, ukon ja minun kuvat luovutetusta Karjalasta

Vanhoja- ja uusia kuvia luovutetusta Karjalasta

Katsotuimmat
IMG_2148.JPG
Viipuri 1918-1944896 katseluaViipurin kenttähautausmaa kirkon pihassa.
”Sotahistoriallisetkohteet.fi kertoo:
Viipurin kenttähautausmaa perustettiin syyskuussa 1942. Siihen on haudattu 26 tunnistettua ja 82 tunnistamatonta Kannaksen rintamilta, lähinnä Summasta, tuotua vainajaa, jotka jäivät 18.2.1940 pommituksessa tuhoutuneen vanhan tuomiokirkon raunioihin. Kuvanveistäjä Heikki Häiväojan ja taiteilija Ari Laitilan suunnittelema kenttähautausmaan ensimmäinen muistomerkki, joka joutui ilkivallan kohteeksi, paljastettiin 12.8.1996. Nykyinen uusi muistomerkki paljastettiin 13.9.2000. Sen on suunnitellut ja toteuttanut taiteilija Ari Laitila. Samalla muistomerkkialue ympäröitiin rautapalkeista tehdyllä aidalla. Muistomerkin ympäristöä kohennettiin käytävälaatoituksella vuonna 2008 ja jalustan kiveyksellä vuonna 2013. Kirkko paloi elämänsä aikana ainakin 11 kertaa, se oli tarkoitus korjata jatkosodan aikana mutta se suunnitelma ei koskaan toteutunut.” Jatka lukemista!

lahdenpohja.jpg
895 katseluaTulitikkumerkki Lahdenpohjasta
P1010433.JPG
Kirvun kirkon paikka895 katselua
P7260354.JPG
Jääsken kirkonmäki, sankarivainajien hautakiviä895 katselua
P5030190.JPG
895 katselua
P5030206.JPG
895 katselua
2014-05-22-2013.jpg
Lumivaara 22-25.06.2014895 katseluaMummoni Regina Rapon hauta Lumivaaran ev.lut. hautausmaalla.
Ravansaari_16.jpeg
Uuno Neuvosen vaimo Siiri os. Porkka895 katselua
P3153386~0.JPG
Ylärivi kolmas oikealla Vilho Neuvonen895 katselua
IMG_0598~0.JPG
895 katselua
P5030208.JPG
894 katselua
IMG_1924.JPG
Viipuri 1918-1944894 katseluaSorvalin hautausmaa. Perustettu v. 1798.
2599 tiedostoa 217 sivulla 88