Jääski kuvina
       
Klikkaa kuvia suuremmaksi! Häät   Heinäpelolla

 

 

 

 
Valokuvan tunniste
jaas2290
Valokuvan tunniste
jaas219
Valokuvan aihe
Häät
Valokuvan aihe
Heinäpelolla
Pitäjä
Jääski
Pitäjä
Jääski
Kylä/ paikka
Enso, Hovinmäki
Kylä/ paikka
Aika
1925
Aika
1930-luku
Henkilöt/ kohde
Enso. Gunnar ja Vieno Kajanderin hääkuva Enson Chatelainin Hovinmäellä.  Morsiamen vanhemmat oikealla, sulhasen vasemmalla.
Henkilöt/ kohde
Nämä tiedot ovat Helmi Montolta. Henkilöt vasemmalta: tuntematon, Erkki Kukkurainen, Oskari Kukkurainen, Eemeli Viinanen, Maria Kukkurainen, edessä Tauno Kukkurainen, palvelija Tyyne Virolainen, Anna-Maria Viinanen (o.s Suikki), Toini Viinanen, Saima Hartikainen (o.s Viinanen), pojat Oiva Viinanen ja Tauno Kukkurainen.
Kuva otettiin silloin kun Rouhialan voimalaitosta alettiin rakentaa ja nämä rantamaat jää veden alle. Silloin tuumittiin, että otetaan kuvat muistoksi. Kylällä oli valokuvaaja Eino Klemola joka pyydettiin kuvaamaan. Voimalaitos valmistui 1937. Kuvissa näkyy Vuoksen takana Enson Rientolaa. Talojen reunassa oli Rientolan lava, jossa paljon kävi aina porukkaa. Hanskin kylän nimi on asukkaitten antama, kun suuri osa taloista oli Hanski nimisiä. Virallinen nimi oli Jääski Kiurula No l. Enson puoli oli Kiurula No 2 (Rientola)."
Valokuvaaja
Ei tiedossa
Valokuvaaja
Eino Klemola
Kuvan omistaja
Terho Kinnunen
Kuvan omistaja
Erja Hartikainen

 

Koulussa Tytöt
Valokuvan tunniste
jaas611
Valokuvan tunniste
jaas2493
Valokuvan aihe Koulussa Valokuvan aihe Tytöt
Pitäjä
Jääski
Pitäjä
Jääski
Kylä/ paikka
Enso
Kylä/ paikka
Rouhiala
Aika
Ei tiedossa
Aika
1938
Henkilöt/ kohde
Algebran alkeita kerhossa. Opettaja Adolf Romu. Kuvassa mm Lilja Seitola, Aili Kuoppala, Vala Aitala, Aarne Töllikkö.
Henkilöt/ kohde
Rouhialan tyttöjä, oikealla Annikki Vepsä
Valokuvaaja
Ei tiedossa
Valokuvaaja
Ei tiedossa
Kuvan omistaja
Vala Aitala
Kuvan omistaja
Asko Kouhia

 

Rattailla Tuho
Valokuvan tunniste
jaas736
Valokuvan tunniste
jaas2288
Valokuvan aihe Rattailla Valokuvan aihe Tuho
Pitäjä
Jääski
Pitäjä
Jääski
Kylä/ paikka
Kirkonkylä
Kylä/ paikka
Enso
Aika
Ei tiedossa
Aika
1941
Henkilöt/ kohde
Jääsken kirkolla. Kyydissä Arvi Komi ja Olga Räikkönen.
Henkilöt/ kohde
Enson Pellervontie heti takaisinvaltauksen jälkeen. (elokuu 1941)
Valokuvaaja
Ei tiedossa
Valokuvaaja
Jalmari Kinnunen
Kuvan omistaja
Marja-Liisa Rissanen
Kuvan omistaja
Terho Kinnunen

 

   
Valokuvan tunniste
jaas2293
Valokuvan tunniste
jaas2292
Valokuvan aihe Auto Valokuvan aihe Näyttelijä
Pitäjä
Jääski
Pitäjä
Jääski
Kylä/ paikka
Enso
Kylä/ paikka
Enso
Aika
Arviolta 1928
Aika
Ei tiedossa
Henkilöt/ kohde
Purusäkkejä Enson tehtaalta lähdössä Imatralle. Kuvassa Jalmari Kinnunen
Henkilöt/ kohde
Maire Lehtoranta Näyttämökulisseissa.
Valokuvaaja
Ei tiedossa
Valokuvaaja
Ei tiedossa
Kuvan omistaja
Terho Kinnunen
Kuvan omistaja
Terho Kinnunen

 

   
Valokuvan tunniste
jaas2296
Valokuvan tunniste
jaas3661
Valokuvan aihe
Työporukka
Valokuvan aihe
Sankarihautausmaa
Pitäjä
Jääski
Pitäjä
Jääski
Kylä/ paikka
Enso
Kylä/ paikka
nso
Aika
1938
Aika
16.5.1943
Henkilöt/ kohde
Jalmari Kinnusen kirvesmiesporukka Pelkolan kartanon kellarityömaalla. Istumassa Qvist ja Aarne Arponen, seisomassa vas. alk. kartanon pehtori - Erkki Kammonen - Hilja Arponen - Maire Kinnunen - Kerttu Lemmetyinen - Jalmari Kinnunen Arvo Lemmetyinen.
Henkilöt/ kohde
Jääsken sankarihautausmaa
Valokuvaaja
Ei tiedossa
Valokuvaaja
Ei tiedossa
Kuvan omistaja
Terho Kinnunen
Kuvan omistaja
Jääski-Seura ry.
 

      

      

Pitäjävalikko

Virtuaalikarjala