|
Suursaari |
|
|
Suursaari, saaripitäjä keskellä Suomenlahtea, kuului Kymin tuomiokuntaan, Suursaaren - Tytärsaaren nimismiespiiriin ja seurakuntana Savonlinnan hiippakunnan Haminan rovastikuntaan. Asutus oli keskittynyt Suurkylään ja Kiiskinkylään, jotka kumpikin olivat saaren itärannalla. Asuinrakennusten yhteismäärä suurimmillaan oli 163 ja asukkaita noin 900 henkeä. Suursaari oli kuntana yhteinen Tytärsaaren kanssa v.1838. Suursaari muodostettiin omaksi seurakunnaksi v.1899.
Kaksi osuuskauppaa, Suursaaren, v.1906, Suursaaren uusi osuuskauppa, v.1917, Suursaaren osuuskassa v.1908.
Kansakouluja 2: Suurkylän (avausvuosi 1885) ja Kiiskinkylän (v.1891), 72 opp. (v.1922). Pikkukouluja 2.
Seuroja ja yhdistyksiä: 2 nuorisoseuraa, raittiusseura, Martta-yhdistys, 2 kalastajaseuraa, Mannerheimin lastensuojeluseura, Merimieslähetysseura, 2 urheiluseuraa ja laulukuoro.
Maanteitä ei ollut, kyläteitä oli 3 km.
1. luokan postiasema oli Suurkylässä.
Suursaari on Suomenlahden leveimmällä kohdalla, 40 km etelään Kotkasta ja 65 km:n päässä Viron rannikosta. Saaren mahtavat kalliojoukot kohoavat aalloista yksinäisinä keskellä tuota suurta vesilakeutta. Lukuunottamatta muutamia kallioluotoja ovat lähimpinä saarina Viirit 10 km lounaassa, Lupi 15 km pohjoiskoillisessa, Runskeri (Rödskär) 17 km lounaassa, Tytärsaari 18 km kaakkoetelässä ja Haapasaaret 20 - 25 km koillisessa. Korkeimmilta vuorilta näkyy maamme etelärannikko ja kirkkaalla säällä myöskin Viron matala ranta.
Jääkauden loppuessa olivat ainoastaan Suursaaren korkeimmat huiput Pohjoiskorkia (nykyisin 106 m. yl. merenp.), Mäkiinpäällys (126 m) ja Haukkavuori (142 m) sekä Lounatkorkia (176 m) saarijonona merenpinnan yläpuolella.Tätä todistavat saarella runsaasti eri korkeuksissa esiintyvät muinaiset somerikkoiset rantavallit, joista korkeimmat ovat 90 m nykyisen merenpinnan yläpuolella. Länsirannalla on runsaasti merentyrskyjen sorvaamia kaikenkokoisia ja -muotoisia hiidenkirnuja.
Irtonaisista maalajeista tavataan saarella enimmin murtosoraa, joka ohuehkona kerroksena peittää vuorten välisten notkojen pohjat. Se sisältää suuria siirtolohkareita, joista osa on peräisin lähellä olevista kallioista, osa etäämpääkin Suomen mantereelta. Vähän tavataan myös hiekkaa, jota on Suurkylän lahden pohjukassa ja joka on hyökyaaltojen murtosorasta irti huuhtomaa ainesta. Erikoisena muodostumana ovat laajat kivikot. Savea on ainoastaan Hailiniemen lähellä ja saaren pohjoispäässä, missä se matalan veden rajassa on paljaana.
Kallioiden välisissä notkoissa on myös rahkasoita sekä neljä pientä järveä, Liivalahdenjärvi (400 m pitkä, 75 m leveä, suurin syvyys 1,5 m) ja Veteljärvi (250 m pitkä, 100 m leveä, suurin syvyys 2,3 m, 40 m ymp), joilla on yhteinen laskupuro Selkäapajanlahteen länsirannalle, sekä Ruokolahdenjärvi (350 m pitkä, 200 m leveä, suurin syvyys 5 m, 49 m ymp), joka laskee itärannalle Kiiskinkylän kohdalla, ja länteen Maahellinlahteen laskeva Lounatjärvi 500 m pitkä, 200 m leveä, suurin syvyys 13 m). Etelässä on aivan pieni Pahalampi. Järvien yhteenlaskettu pinta-ala on 14 ha.
Mereltä katsottuna näyttää koko saari jokseenkin alastomalta, mutta kuitenkin on siellä aika muhkeita petäjä- ja kuusimetsiäkin ja jyrkkien vuorten juurella on kasvillisuus sangen rehevää; havupuiden tummasta vehreydestä pistää lehtipuiden, koivun, tervalepän, pihlajan, haavan, paatsaman, tuomen ja raidan heleämpi vihannuus silmään. Joukossa on joku jalo lehtipuukin (lehmus Suurenkorkeanlahden kohdalla, metsäomenapuu Maahellillä, vaahtera Kiiskinkylässä, saarni eteläosan niityillä) tai harvinainen pensas (näsiä, tuhkapuu).
Muista kasviharvinaisuuksista mainittakoon tunturinurmikko (Poa alpina), tunturitähkiä (Phleum alpinum), vihreä pantaheinä (Setaria viridis), etelän maarianheinä (Hierochloë australis), valkea piirtoheinä (Rhynchospora alba), suovalkku (Malaxis paludosa), otakilokki (Salsola kali), mäkihärkki (Cerastium semidecandrum), tunturitervanko (Viscaria alpina), värimorsinko (Isatis tinctoria), ukonpalko (Bunias orientalis), ohraheinä (Neslea panniculata), rantasinappi (Cakile maritima), mäntykukka (Monotropa hypopitus), merinätkelmä (Lathyrus maritimus), neidonkieli (Echium vulgare), vuohenkaali (Lactuca muralis), koirankieli (Cynoglossum officinale), villikaali (Hyoscyamus niger), täplikäskatko (Conium maculatum), peltokierto, monisädetyräkki, häränkieli, mustakoiso. Lepakoita oli runsaasti.
Vuoden keskilämpö on 4,3 oC, tammikuun -4,9 oC, heinäkuun 16 oC . Vuotuinen sademäärä on 600 mm; lumen syvyys 40 cm.
Asutus ja talouselämä. Suursaarelaiset, joiden esi-isät kielimurteesta ja Kiiski nimen esiintymisestä päättäen todennäköisesti olivat tulleet Virolahden Kiislahden kylästä. Elatuksensa he hankkivat silakankalastuksella, hylkeenpyynnillä sekä rannikkolaivurin ja luotsin ammateilla. Sulaveden aikainen kalastus oli 1900-luvun alkuvuosikymmeninä kehittynyt nuottapyynnistä ajokalastukseksi, jossa verkkoja ei kiinnitetä pohjaan vaan saavat liikkuviin veneisiin kytkettyinä ajelehtia veden vieminä, kunnes nostetaan. Samaan aikaan purjeveneiden ohella alkoivat yleistyä moottorialukset. Hylkeenpyyntiä harjoitettiin enimmäkseen kevättalvella koirien avulla tai ampumalla. Meren tuotteet myytiin pääasiassa Viron puolelle, usein myös vaihdettiin leipäviljaan.
Maanviljelystä oli ainoastaan pieniä perunamaita ja niittytilkkuja. Kussakin talossa oli lehmä tai pari, joille rehu suureksi osaksi tuotiin mantereelta. Talveksi kerättiin poron- ja islanninjäkälää, jota karja halusta syö. Koko pitäjässä oli tavallisesti vain yksi hevonen, kesäisin ei sitäkään. Kanoja oli vain yhdessä talossa. Molemmat kylät, Suurkylä ja Kiiskinkylä, olivat itärannalla. Edellinen oli aallonmurtajan suojeleman hiekkarantaisen Satamalahden perukassa, jälkimmäinen avonaisella rannalla saaren keskikohdalla.
Talot olivat pieniä puutaloja, tiheään rakennettuja, "kadut" sokkeloisia, ahtaita ja mutkittelevia. Kylille antoivat leiman rotevat pörrökarvaiset koirat, jotka kesäisin suurissa joukoissa oleilivat kaduilla ja vihaisella haukunnalla ryntäsivät outoa tulijaa vastaan.
Suurkylässä, jossa pitäjän nimismies ja pappi asuivat, oli postitoimisto, johon posti avoveden aikana moottoriveneellä haettiin Kotkasta kahdesti viikossa. Talvella ja kelirikon aikana on yhteys epäsäännöllinen tai kokonaan keskeytynyt.
Saarelaiset harjoittivat kotiteollisuutta, valmistivat kalanpyydyksiä, hylkeennahkarukkasia, rakensivat veneitä ja laivoja, kaikkia enimmäkseen vain kotitarpeiksi. Tuloja saatiin myös rahdinkuljetuksesta; Suomeen tuotiin Viron puolelta perunoita ja jauhoja ja Suomesta vietiin halkoja ja paperimassaa. Omia vientitavaroita olivat kalat, hylkeenrasva ja katukivet.
Suursaarella ei ole teitä, kaikki liikenne tapahtuu vesitse. Meriliikenteen hyväksi on valtion toimesta Suurkylän sataman ulkopuolelle rakennettu aallonmurtaja (valmistui v.1900) ja itse satamaa syvennettiin. Muuta säännöllistä yhteyttä mantereen kanssa, ei ole kuin em. postivuorot.
Saarella oli neljä valomajakkaa. Aikaisemmin toiminut radioasema muutettiin pois v.1920.
Kotka oli yleisimmin käytetty kauppakaupunki. Suursaari tuli suosituksi matkailupaikaksi. Suomen matkailijayhdistys perusti vaatimattoman hotellin Suurkylään. Suurenmoinen luonto on myös vetänyt puoleensa taidemaalareita. Waenerberg, Enckell, Thomé, Eero Snellman ovat Suursaarelta saaneet aiheet moniin eteviin teoksiinsa.
Historia. Suursaari luettiin alkujaan Vehkalahteen, mutta yhdistettiin Uudenkaupungin rauhassa v.1721 Johanneksen kappeliin ja v.1817 Kymin pitäjään. Tuli oman saarnaajan hoitamaksi seurakunnaksi v.1838. Muutamassa keskiaikaisessa kartassa nimitetään Suomenlahtea "Suursaaren mereksi", Mare Hochlandiae (ruots. nimi Högland onkin nähtävästi syntynyt saksalaisesta Hochland = Korkeasaari).
Vanhimmissa voudintileissä Suursaari (Högeland) ym. meren saaret luetellaan Viipurin linnan alle kuuluvina ulkosaarina ("utöar"). Tärkein täällä tapahtunut historiallinen tapaus on Suursaaren länsipuolella, Sten-skärin ja Kallbådsgrundin välillä, 17 p. heinäk. 1788 tapahtunut meritaistelu Kaarle herttuan komentaman Ruotsin laivaston ja amiraali Greighin johtaman Venäjän laivaston välillä; taistelu oli kiivas ja kunniakas molemmin puolin, mutta ruotsalaisten tarkoitus mennä Kronstattia ja Pietaria vastaan tuli siinä ehkäistyksi.
Huomattava pitäjässä syntynyt henkilö on suomalaisugrilaisten kielten tutkija tohtori Volmari Porkka (vv.1854-89), joka polveutui vanhasta suursaarelaisesta suvusta.
Muinaismuistoja. Kiviroukkioita, todennäköisesti pronssikautisia hautaraunioita, on Kumpelkalliolla ja Lounatkorkialla. Nykyisellä hautuumaalla on myös isohko kiviröykkiö, tarinan mukaan se on hautaraunio. Jossain Kumpelkallion seinämillä pitäisi olla pronssikautisia kalliopiirroksia. Itäviirillä on parisen sokkelolatomusta, tunnetut nimellä Ranskan Pariisi. Muinaisten kalastaja-asuntojen jäännöksiä lienevät pienet kivirauniot Lupinlahden pohjukassa, Lehtsatamassa, Liivalahdella ja Kytösatamassa.
Useissa luolissa, mm. Kumpelkallion itäsyrjässä, on tavattu merkkiä siitä, että niissä on joskus asuttu. Kappelniemellä Suurkylän vieressä on entisen kirkon paikka.
Kirkko kankaalla Suurkylän länsipuolella, rakennettu puusta v.1768, erillään oleva kellotapuli samasta aineesta arkkitehti Vilho Penttilän piirustusten mukaan 1890-luvun alussa. Lämmityslaitteita ei ole; urut Albanus Jurvan rakentamat v.1904. Alttaritaulu (Kristus ristillä) on B. Munchin maalaama ja haminalaisten lahjoittama v.1764. Alkujaan lienee kirkko ollut koristettu seinämaalauksilla, jotka kuitenkin myöhemmin on maalattu peittoon. Vanha Suursaaren kappeliseurakunnan kirkko oli Kappelniemessä nykyisen hautausmaan takana.
Nähtävyyksiä: Hiidenkirnu Ratassomerikolla (Lounatlahden puolella), muinainen rantavalli Pirunpelto, Kinttumäki. |
|
|
Lähteet: Martti I Jaatinen: Karjalan kartat/ Karjalan Liitto ry./ 1997 |
|