|
Terijoki |
|
|
|
|
|
Suomen eteläisin kunta vuonna 1939. Lännessä sitä rajasi Uusikirkko, pohjoisessa Kivennapa, idässä Venäjä (Neuvostoliitto) ja etelässä Suomenlahti. Pitäjän pinta-ala oli 123 km2 ja asukkaita 8000, kesäisin huomattavasti enemmän.
Terijoki, joka lienee saanut nimensä seudun lävitse virranneesta Tervajoesta mikä kansan suussa muovautui Terv-, Ter- ja sitten lopulta viralliseksi Terijoeksi, oli asuttu jo 1100-1200 luvuilla. Historia mainitsee Kivennavan olleen vuonna 1445 itsenäisen seurakunnan, jonka eräs osa oli Terijoki. Vuonna 1910, sitten kun oma seurakunta v.1904 oli aloittanut toimintansa, Terijoki irtautui Kivennavasta itsenäiseksi kunnaksi.
Entisen Litorianmeren 7000 vuoden takainen korkea, paikoin jyrkkä rantapenger jakoi pitäjän kahteen erilaiseen alueeseen, rannikkoon ja ylämaahan. Rannikkokaistale, 0,5-1 km levyinen, oli entistä meren pohjaa ja jyrkän rinnealueen ansiosta pohjoistuulilta suojassa. Lauhkean ilmastonsa myötä se oli erinomainen alue rehevälle ja runsaslukuiselle kasvillisuudelle, niin luonnonvaraiselle, kuin ihmisten toimesta tuotetulle. Huviloiden rakentamisen myötä tuotiin varakkaiden rakennuttajien tonteille Ukrainasta junalasteittain humuspitoista mustaa multaa. Pitäjän pohjoispuoli oli karumpaa soineen ja havumetsineen. Pari pientä järveä, muutama lampi sekä loivat mäenharjanteet ja Puhtulanmäki antoivat maisemaan eloa. Maa oli hiekkaperäistä, pitäjän itäosissa oli savimultamaita. Peruskallio, niin kuin yleensä Kannaksella, ei ollut näkyvissä. Erikoisleimansa Terijoen luontoon ja maisemakuvaan antoi 24 km pitkä hiekkaranta, mikä oli kunnan omistuksessa ja niin omien asukkaiden, kuin vierailijoidenkin yhteisessä käytössä.
Kasviston ja eläimistön leviämiselle Suomeen Karjalankannas ja varsinkin Terijoen rannikkoalue pikkupuroineen on ollut luonnollinen tie.
Väestöstä vuoden 1939 lopussa kuului luterilaiseen seurakuntaan 7200 henkeä, muihin uskontokuntiin ja siviilirekisteriin yli 700 ihmistä ulkomaalaiset mukaan luettuna. Terijoella oli luterilaisen kirkon ohella myös kreikkalaiskatolinen ja roomalaiskatolinen kirkko. Myös islaminuskoisia oli melkoinen määrä. Väestössä merkittävä oli emigranttien osuus, he toivat elämään kansainvälisen, kosmopoliittisen leiman. Väestön kirjavuutta osoittaa sekin, että 1920-luvulla laskettiin Terijoella asuneen 27 kansallisuutta olevia ihmisiä.
Vaikka maaperä sinänsä ei ollut kovin hedelmällistä ja tilojen koot olivat pieniä, järkiperäisellä viljelystoiminnalla ne saatiin tuottaviksi varsinkin Kuokkalan ja Haapalan seuduilla.
Ilmastonsa puolesta seutu oli kuin luotu puutarhaviljelykselle. Ei löytynyt pihaa, jossa ei olisi ollut muutamaa omenapuuta tai marjapensasta. On tilastoitu, että vuonna 1936 Terijoen alueella kasvoi 22000 omenapuuta ja 80000 marjapensasta.
Kalastus, oli tärkeä elinkeino, olihan meren rantaa 24 km. Kaloja pyydettiin verkoilla ja siimoilla. Saaliiksi saatiin muikkua, siikaa, kuhaa, ahventa, hailia, kuoretta ja lohta.
Kuokkalan kalastajat saivat v.1935 nuottaansa 180 kiloa painavan sammen, mikä lienee suurin Suomen vesillä koskaan pyydystetty kala. Kirkasvetisissä puroissa oli forelleja ja nahkiaisia.
Raskasta teollisuutta ei Terijoella ollut. Kevyestä mainittakoon pari kotelotehdasta ja kutomoa, makkaratehdas, makaronitehdas, pari leipomoa jne. Kauppa- ja palveluelinkeinot olivat sitä runsaammin edustettuina. Pitäjässä oli parisensataa myymälää ja palvelupistettä: hotelleja, ravintoloita, kahviloita, täysihoitoloita, eri alojen kauppoja antiikkiliikkeistä elintarvikemyymälöihin.
Pitäjässä oli kymmenen kansakoulua, kansalaisopisto, kauppakoulu, yhteislyseo ja venäjänkielisen vähemmistön venäläinen koulu. Vapaaehtoinen sivistystyö oli monipuolista.
Terijoelle antoi oman leimansa varuskunta, Jääkäripataljoona 1. Kellomäellä sijaitsi toinen pieni varuskunta, Erillinen Pioneerikomppania. Terijoella sijaitsi myös Kannaksen Rajavartioston esikunta. Suojeluskuntatoiminta oli vilkasta.
Terijoki huvila-asutuksineen ja hiekkarantoineen oli kautta maan tunnettu kylpyläseutu sekä taiteilijoiden suosima lomapaikka. |
|
|
Lähteet: Martti I Jaatinen: Karjalan kartat/ Karjalan Liitto ry./ 1997 Viiri: Karjalan liitto ry. 2007 |
|
