Mummon, ukon ja minun kuvat luovutetusta Karjalasta

Vanhoja- ja uusia kuvia luovutetusta Karjalasta

LIETO
Varsinaissuomalainen Lieto otti jatkosodan jälkeen vastaan lähes tuhat evakkoa. Kun kunnan asukasluku oli tuolloin nelisentuhatta, oli siirtoväen osuus huomattava. Sijoitussuunnitelmassa tänne osoitettiin Johanneksesta lähteneitä. 

Heidän vuonna 1954 paljastamansa muistomerkki on vanhan kivikirkon seinustalla, mutta kun menin kuvaamaan sitä kesällä 2019, ei sitä noin vain löytynytkään. Piti kaivaa esille läppäri ja Wikipedia, jonka artikkelikuvan avulla paikka paljastui.
Kyynelpisara sopii kuvaamaan menetyksen tuottamaa surua. Kasvusto oli kuitenkin niin runsas että sitä pitäisi vähän harventaa, ettei muistopaaden viesti kokonaan häviä. Ilmoitin asiasta seurakunnalle. 

Teksti on perinteinen: 
KARJALAAN JÄÄNEIDEN VAINAJIEN MUISTOLLE
Liedon karjalaiset

Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen