LAHTI

Siirtoväen uusista asuinsijoista merkittävimpiin kuului Lahti, jonka vetovoimaisuus alkoi jo talvisodan aikana. Tarina kertoo kaupunginjohtaja Uuno Takista, joka oli rautatieasemalla taivutellut evakkoja jäämään paikkakunnalle. Kuutisentuhatta tarttui tarjoukseen.

Jatkosodan loputtua Lahden vetovoima sen kuin kasvoi. Kaupungin asukasluku nousi kymmenessä vuodessa (1940-50) melkein seitsemällätoistatuhannella, lukuun 45000. Evakkojen osuudeksi tuosta kasvusta arvioidaan kymmenentuhatta. Viipurin ja sen maalaiskunnan lisäksi tuli siirtoväkeä Käkisalmesta, Sortavalasta, Sortavalan maalaiskunnasta, Terijoelta, Kivennavalta, Koivistosta, Äyräpäästä, Vahvialasta ja Salmista.
Varsinkin viipurilaiset yritykset ja yhteisöt kotiutuivat Lahteen. Syntyi hyvän kierre – koska paikkakunta oli valmiiksi evakkomyönteinen, monet Karjalasta muuallepäin Suomea tulleet hakeutuivat sinne työn perässä. Kaupungin kulttuurielämää rikastivat Viipurin musiikkiopisto ja taidemuseot. Urheilun puolella Viipurin Reipas pelasi nimellään vuoteen 1962 asti.

Yksi syy Lahden onnistumiseen lienee se, että uudehkona kaupunkina sillä ei ollut satavuotisia juuria ja perinteitä, joihin tulokkaat olisivat törmänneet. Hollolasta itsenäistyneenä "käenpoikana" Lahti oli nuorekas ja kasvuhakuinen.
Ristinkirkon puistoon paljastettiin kotiseudulle haudattuja kunnioittava muistomerkki v. 1953.

Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen