Mummon, ukon ja minun kuvat luovutetusta Karjalasta

Vanhoja- ja uusia kuvia luovutetusta Karjalasta

YLÖJÄRVI
Ensin lainaus Ylöjärven muisti -sivustolta.  
"Mikkolan Miina tuli meille ja sanoi, että karjalaisemäntä toi karjalanpiirakoita, mutta en minä niin nälkäinen ole, että pelkkää perunaa ja leipää syön, soosia siinä kanssa tarvitaan. Minä vein kutulle, mutta ei syönyt kuttukaan." 

Kun siirtoväki saapui tänne  – enimmäkseen Kaukolasta – oli Ylöjärven asukasluku noin viisituhatta. Tilastoista päätellen tulijoita oli viitisensataa. Karjalanpiiraskin rupesi hämäläisille maistumaan, ja yhteiselo sujumaan. Karjalaseura näyttää toimivan aktiivisesti. Tietoverkko ei osannut kertoa, milloin kuvan muistomerkki paljastettiin, mutta tyylistä päätellen se on tapahtunut 50-luvulla. 

Vuonna 1986 paljastettiin kirkkopuistoon toinen teos – Karjalaisten raivaajien ja rakentajien muistoksi. Harmillista kyllä, en löytänyt sitä, vaikka kiertelin aluetta melkein tunnin. Risuja seurakunnalle, joka ei ole merkinnyt sitä opaskarttaan. Edessä on siis uusi kuvausmatka.

Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen