Etusivu > User galleries > Evakoiden pojat

Evakkojen muistomerkit

29 tiedostoa, viimeisin lisätty 17.01.2023
Albumia katseltua 3 kertaa

1 albumia 1 sivulla

Satunnaiset tiedostot - Evakoiden pojat:n galleria

VESTANFJÄRD6 katseluaKun rupesin kuvaamaan näitä muistomerkkejä, oletin ettei niitä ole ruotsinkielisellä alueella.
Ilokseni olin väärässä. Kristiinankaupunki, Porvoo ja Loviisa ovat esimerkkejä paikoista, joissa on kuin onkin evakkojen muistokivi. Ehkä suurin yllätys tällä saralla on kuitenkin ollut Kemiönsaarella sijaitseva Vestanfjärd (nimi vuoteen 1972 asti – sen jälkeen Västanfjärd). Vuonna 1952 tämän kunnan 1500 asukkaasta oli suomenkielisiä vaivaiset 8%. Kun kunnan itsenäinen taival päättyi v. 2009 koko Kemiönsaaren sulautumiseen yhdeksi kunnaksi, oli asukkaita enää 790.

Paikkakunnan tunnetuin persoona lienee taannoinen ministeri Jan-Erik Enestam, ja moni meistä on haarukoinut voileivälleen Vestan silliä, joka on täältä peräisin.

Tänne Kemiönsaaren etelärannallekin tuli siirtoväkeä. On hyvä muistaa, että Karjalassakin osattiin ruotsia. Tiedonmurusista päätellen kalastajia ja metsätyöväkeä, koska sahoja oli kaikkialla. Teollisuutta
alueella ei paljon ollut, eikä metsävaltainen seutu elätä suurta joukkoa maanviljelijöitäkään.

Västanfjärdin uudella hautuumalla on tämän kirjoituksen varsinainen aihe – karjalaisia muistava kivi, kaikin puolin ainutlaatuinen. Siinä ei ole vaakunaa, eikä se ole evakkojen pystyttämä. Koko teksti on tässä:
"Tämän muistomerkin pystytti kodeistaan vuosina 1939-44 pakkosiirrettyjen ja täällä haudattujen karjalaisten muistoksi

KUKKARAHASTO."
"Denna vård restes til minne av under åren 1939-44 från sina hem evakuerade karelare som arö här begravade. BLOMSTERFONDEN."
Tämä kukkarahaston hoivissa ovat saaren sankarihaudat ja kaikkinaiset muut muistomerkit. Saaren toinen karjalaiskivihän on Kemiön keskuskirkon vierellä.

Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen

RAUMA56 katseluaKarjalaisten kesäjuhlien piti olla Raumalla v. 2021, mutta uusi vuosi tuo uuden yrityksen. Päivämäärä on 17.-19.6.2022. Ainakin kuumana kesänä 1988 täällä juhlittiin myös.

Olen se omituinen porilainen, joka on aina viihtynyt Raumalla. Tämä länsirannikon persoonallisin kaupunki tuli taannoin kakkossijalle, kun suomalaisia pyydettiin arvottamaan paikkakuntia myönteisten mielikuvien pohjalta.

Rautakautisen germaaniasutuksen pohjalle syntyi aikojen saatossa eriskummallista murretta puhuvien, merihenkisten asukkaiden yhteisö, johon myös Karjalan evakot sopeutuivat paremmin kuin moneen muuhun paikkaan. Raumalla ei oikestaan koe olevansa Länsi-Suomessa, koska murteenkin sanotaan syntyneet lukuisten kielten sekametelisoppana. Ihmiset ovat välittömämpiä kuin lännessä yleensä, mihin on tietysti osaltaan vaikuttanut myös karjalaisuus.

Rauma ei näytä olleen siirtoväen sijoituskaaviossa, joten sinne hakeuduttiin omin päin, työmarkkinoiden vetämänä. Sotakorvaukset työllistivät; täällä rakennettiin mm. laivoja. Tiedossa on, että Viipurista ja Koivistolta tultiin; räisäläisiä saapui satamäärin. Tilastoista voi päätellä tulijoiden määräksi ainakin 1500, mutta maalaiskunta mukaanluettuna 2000 ei liene kaukana totuudesta. Tämän joukon jälkeläiset pyörittävät karjalaseuraa, joka näyttää edelleen olevan yksi aktiivimmista.

Hautausmaalle paljastettiin vanhan kotiseudun multiin kätkettyjä muistava kivi v. 1954.

Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen

SAVITAIPALE1 katseluaSavitaipale teki vaikutuksen. Etelä-Karjala on kaunista aluetta ja kunnan kirkko – Josef Stenbäckin piirtämä – on hieno. Se toimikin talvisodan aikana evakuoitujen tuomiokirkkona. Myös Viipurin hiippakunnan tuomiokapituli, piispa, lääninhallitus ja hovioikeus siirtyivät tänne.

Savitaipale kuului sotien aikaan ja niiden jälkeen Kuopion lääniin.
Vuonna 1951 asukasluku oli 7500, josta se on sittemmin pudonnut puoleen. Väkimäärän väheneminen näkyy tiettynä väljyytenä. Tänne mahtuisi enemmänkin asukkaita. Keskusta ei kuitenkaan näytä mitenkään rapistuneelta. Ollaan Lappeenrannan työssäkäyntialueella. Kunta on satsannut luontomatkailuun ja Partakosken kautta myös veneilyyn.

Siirtoväen sijoitussuunnitelmassa Savitaipaleelle asutettiin säkkijärveläisiä, tarkemmin sanottuna Ylä-Hämeen, Lahtialan ja Santajoen kylien asukkaita. Olkkolan kartanolta lunastettiin maata 140 hehtaaria. Tulokkaita ei näytä olleen kovin paljon, koska vuoden 1948 väestötilaston mukaan heidän osuutensa kuntalaisista oli vain 3-7%. Numeroiksi muutettuna tämä olisi n. 200-400.

Savitaipaleen Siirtokarjalaiset r.y. paljasti muistokiven kirkon vierelle vuonna 1959. Sen teksti niin kulunut niin vaikeaselkoiseksi, että sitä pitäisi selventää:
"Poveen kauniin Karjalan maan/ jäivät rakkaat rajojen taa/ muistojen kannel helkähtää/ kaikesta Luojaa kiittämään."

Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen

JALASJÄRVI3 katseluaItsenäinen Jalasjärvi tunnettiin eteläisen Pohjanmaan porttina. Vuonna 2016 kävi ilmi, että paikallinen aikuiskoulutuskeskus oli saanut valtionapua väärin perustein. Valtio karhusi kunnalta 35 miljoonaa, mistä se ei selvinnyt. Edessä oli liitos Kurikan kanssa. Voi vain kuvitella, kuinka paljon tämä ylpeitä jalasjärveläisiä harmitti.
Syvästi isänmaallisen seudun sotilaita kaatui sodassa paljon. Sankarihaudoissa lepää 444 vainajaa.

Sotien päätyttyä Jalasjärvellä oli noin 13000 asukasta. Joukkoon liittyi pääasiassa lumivaaralaisia, joiden määräksi voi tilastoista arvioida 400-500. Maatalous oli kunnan pääelinkeino, joten peltoa oli. Tietoa siitä, paljonko evakkoväkeä muutti myöhemmin muualle, ei ole.

Aikakirjoista ei selviä, milloin siirtoväki paljasti muistomerkkinsä kirkon vierelle. Tyylistä ja haalistuneesta ulkoasusta voi päätellä, että 50-luvulla, ehkä sen alkupuolella.

Karjalaan jääneiden vainajien muistolle
Jalasjärven karjalaiset

Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen

PYHTÄÄ57 katseluaKymijoen suiston päähaarojen välissä sijaitsee Pyhtää – ruotsiksi Pyttis – jonka historia aikanaan halkaisi kahtia. Tämä itäinen puoli päätyi osaksi keisarillista Venäjää, läntisestä tuli Ruotsinpyhtää Turun rauhassa vuonna 1743. Seudun maisemat ovat monipuoliset – on merenrantaa saarineen, Kymijoki ja pohjoiset korpi- ja suoalueet. Kirkonkylä on pieni ja idyllinen verrattuna Siltakylään, josta on muotoutunut kaupan ja kunnan hallinnon keskus. Kirkonkylässä on Stockforsin vanha ruukkialue, jonne on syntynyt pienyritystoimintaa ja majoituspalveluita. Pyhtää näyttää hyötyvän maallemuutosta. Se asukasluku on pysynyt aika samana – yli viidessätuhannessa – ainakin viimeiset 70 vuotta.

Vanha Pyhtää oli keskiaikaisen ruotsalaissiirtolaisuuden itäisintä aluetta. Kaunis kivikirkko nousi harjaan 1400-luvun lopulla.

Sotien jälkeen täällä oli yli 5500 asukasta, joista ruotsinkielisiä oli vain noin neljäsosa. Niinpä se ei ollut tiukassa evakkopaitsiossa, vaan sinne tultiin Lavansaarelta, Suursaarelta, ja ehkä Koivistoltakin. Tilastoista voi tulijoiden määräksi päätellä 400-500.

He paljastivat muistomerkkinsä Pyhän Henrikin kirkon vierelle tuntemattomaksi jääneenä ajankohtana. Uniikin reliefiveistoksen laatijaakaan ei tietoverkosta löydy. Toivoa sopii, että joku katsoo veistoksen perään, koskapa nuo irtokirjaimet voivat ajan myötä vaatia restauraatiota.

Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen

KALVOLA59 katseluaKalvola oli vanha kantahämäläinen pitäjä ennen liittymistään Hämeenlinnaan vuoden 2009 alussa. Asutuksen merkkejä on varhaiselta rautakaudelta. Itsenäinen pitäjä se oli vuoteen 1494 mennessä.
Kansalaissota runteli seutua, jonne oli syntynyt voimakas työväenliike. Kalvolan keskuspaikka Iittala on pitäjänimeä tunnetumpi. Kuurilan junaonnettomuus vuonna 1957 tapahtui täällä. Kuntaliitoksen aikoihin asukkaita oli melkein 3600.

Evakkojen sijoitussuunnitelmassa tänne osoitettiin Vuokselan asukkaita. Tilastoista voi päätellä, että tulijoita oli noin 400.

Pienen välähdyksen evakkojen saapumisesta tarjoaa paikallislehti Akaan seutu (31.3.2017)

”Nuohan on ihan kuin ihmisiä”
Helka Koljonen oli 11-vuotias, kun hän äitinsä kanssa lähti evakkomatkalle Vuoksen rannalta Antreasta päämääränään Kalvola.
– Odotimme junanvaihtoa Pieksämäen asemalla, kun kuulin pienen pojan sanovan äidilleen: Nuohan on ihan kuin ihmisiä. En tiedä, mitä hänelle oli evakoista kerrottu.
Kalvolassa perheen sijoituspaikaksi oli määrätty Seppälä Taljalassa.
– Se oli sireenien ympäröimä Tajasen talo, jonka alakerrassa asuimme me ja yläkerrassa toinen antrealainen perhe. Se on jäänyt mieleen, että keskellä pihaa ihan taivasalla oli leivinuuni. Isäntäväki oli hyvin ystävällisiä meitä kohtaan. Kaiken kaikkiaan suhtautuminen karjalaisiin oli täällä paljon positiivisempaa kuin jatkosodan jälkeen Ikaalisissa ja Jämijärvellä.

Kalvolan kirkko paloi sisällissodan pyörteissä vuonna 1918. Ilmari Launis piirsi uuden, jonka vierelle siirtoväki paljasti muistokivensä v. 1953. Jostain löytyi yllättävä tieto, että kiven olisi suunnitellut Tapio Wirkkala, joka teki joitakin sotamuistomerkkejä. Hän oli Iittalan lasitehtaalla 1960-luvulla.

Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen

KOKEMÄKI54 katseluaKokemäen seutu liittyy vahvasti maamme varhaiseen historiaan, mistä kertoo piispa Henrikille omistettu pieni kappeli, joka suojaa hänen käyttämäänsä saarnahuonetta. Siellä hän legendan mukaan julisti sanaa ennen kohtalokasta lähtöään Köyliöön. Myöhemmin kunnasta tuli tärkeä hallintopaikka. Kokemäenkartanon linnalääni edelsi varsinaista Satakuntaa.

Kokemäellä ehdittiin palstoittaa Tuomaalan sivukartanon maita evakoille jo välirauhan aikana, mikä helpotti siirtoväen lopullista saapumista sotien jälkeen. Tietolähteet eivät kerro, mistä päin tänne ensialkuun tultiin, koska Pohjanmaalle tilapäisesti sijoitetut räisäläläiset saapuivat vasta alkuvuodesta 1946. Karjalaisseura ehdittiin perustaa jo helmikuussa 1945.

50-luvun alkuun tultaessa tähän satakuntalaispitäjään oli asettunut jo ainakin 2000 evakkoa, joka oli väkilukuun (noin 8000) nähden suuri määrä.

Sitaatti Räisälä-seuran sivustolta: "Kokemäen seurakunta, rahalaitokset, meijeri ja monet muut yhteisöt ovat käyttäneet räisäläisvoimia luottamuselimissään. Kokemäen osuuskassan ja Räisälän kirkonkylän osuuskassan (...) yhdistyminen tapahtui 31.12.1948. Räisäläinen Annikki Lallukka kohosi Kokemäen Osuuspankin toimitusjohtajaksi 1977-80.

Juho Lallukka perusti kansanopiston, joka sotien jälkeen toimi ensin Köyliön Lallintalolla, mutta joka siirrettiin Kokemäelle v. 1950. On harmillista, että Räisälän kansanopiston tarina päättyi kymmenisen vuotta sitten. Opistot ja muut koulutuspalvelut ovat mitä tärkein vetovoimatekijä asukkaita menettävälle maaseudulle. Jokaista talonpoikaismuseota kohti pitäisi olla yksi opisto, joka katsoo tulevaisuuteen.

Kokemäen evakkojen muistokivi paljastettiin v. 1955. Se sijaitsee komean Kustaa III:n kirkon lähistöllä, sankarihautojen vieressä. Kivi on niin hyväkuntoinen, että se on mahdollisesti restauroitu äskettäin.

Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen

LAHTI5 katseluaSiirtoväen uusista asuinsijoista merkittävimpiin kuului Lahti, jonka vetovoimaisuus alkoi jo talvisodan aikana. Tarina kertoo kaupunginjohtaja Uuno Takista, joka oli rautatieasemalla taivutellut evakkoja jäämään paikkakunnalle. Kuutisentuhatta tarttui tarjoukseen.

Jatkosodan loputtua Lahden vetovoima sen kuin kasvoi. Kaupungin asukasluku nousi kymmenessä vuodessa (1940-50) melkein seitsemällätoistatuhannella, lukuun 45000. Evakkojen osuudeksi tuosta kasvusta arvioidaan kymmenentuhatta. Viipurin ja sen maalaiskunnan lisäksi tuli siirtoväkeä Käkisalmesta, Sortavalasta, Sortavalan maalaiskunnasta, Terijoelta, Kivennavalta, Koivistosta, Äyräpäästä, Vahvialasta ja Salmista.
Varsinkin viipurilaiset yritykset ja yhteisöt kotiutuivat Lahteen. Syntyi hyvän kierre – koska paikkakunta oli valmiiksi evakkomyönteinen, monet Karjalasta muuallepäin Suomea tulleet hakeutuivat sinne työn perässä. Kaupungin kulttuurielämää rikastivat Viipurin musiikkiopisto ja taidemuseot. Urheilun puolella Viipurin Reipas pelasi nimellään vuoteen 1962 asti.

Yksi syy Lahden onnistumiseen lienee se, että uudehkona kaupunkina sillä ei ollut satavuotisia juuria ja perinteitä, joihin tulokkaat olisivat törmänneet. Hollolasta itsenäistyneenä "käenpoikana" Lahti oli nuorekas ja kasvuhakuinen.
Ristinkirkon puistoon paljastettiin kotiseudulle haudattuja kunnioittava muistomerkki v. 1953.

Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen

Uusimmat tiedostot - Evakoiden pojat:n galleria

MARTTILA53 katseluaMarttila sijaitsee nelisenkymmentä kilometriä Turusta koilliseen. Kulkurille osoittamastaan laupeudesta pyhimykseksi korotettu Martinus antoi nimensä tälle agraariselle pitäjälle, joka voisi hyvin antaa kasvot vilja-Suomelle. Se sijaitsee Paimionjoen ja sitä seurailevan Hämeen härkätien varrella. Sen väkiluku on pudonnut kulta-aikojen kolmesta tuhannesta kahteen.

Olen pienen ikäni koettanut ymmärtää Suomen kahta äärtä – itää ja länttä. Kun juuret ovat idässä ja joutuu syntymään lännessä (Porissa), on aineistoa kertynyt. Jos jonkun oivalluksen kiteyttäisi, se olisi vastakohta läntisen omavaraisuuden ja itäisen yhteisöllisyyden välillä. Jos haluaa perustaa kahvilan tai parturin, se kannattaa tehdä idässä. Lännessä kun tukat leikataan ja kaffet nautitaan kotona. Myös perhe- ja sukukäsitykset eroavat suuresti. Lännessä ihmeteltiin siirtoväen suuria sukuja, joissa sedänkumminkaimatkin kuuluivat joukkoon – yhteisöllisyyttä sekin.

Vuoden 1948 väestötilaston perusteella marttilalaisista 10-16% oli siirtoväkeä. Numeroiksi muutettuna saataisiin tulijoiden luvuksi 300-480. Suurin osa omavaraisten talonpoikien maille tulleista evakkoista oli Uudeltakirkolta, mutta Räisälä-seuran sivuilta löytyy tieto, että Humalaisten kylästä saapui Marttilaan "toistakymmentä perhettä". Tästä joukosta sukeutui ajan myötä merkittäviä kunnallisia vaikuttajia.

Siirtoväki paljasti kirkon vierelle muistokiven rajan taakse haudatuille vuonna 1955. Kivinen risti on samaa tyyppiä kuin läheisessä Oripäässä.
"Meillä on asumus Jumalalta, iankaikkinen maja taivaissa."

Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen
17.01.2023

RUOVESI53 katseluaMaisemiltaan kaunis ja historialtaan rikas Ruovesi on niitä paikkakuntia, joiden pitäisi keksiä itsensä uudelleen. Kun siirtoväki saapui tänne pohjoiseen Hämeeseen, oli kunnassa asukkaita noin 9000. Nyt tuo luku on vähän yli neljäntuhannen. Paikkakunnalla aikanaan kukoistanut sahateollisuus on näivettynyt ja korvautunut lomailijoilla.
Tulin tänne pitkän ajopäivän jälkeen, enkä jaksanut kuvata maisemia, mikä harmitti hieman.

Asutussuunnitelmassa Ruovesi oli osoitettu kaukolalaisille, joita tilastojen mukaan tulikin aika paljon. Teollisuus varmaankin veti seudulle kirveshommiin tottunutta väkeä myös muualta. Vuoden 1948 hieman epämääräisen tilaston mukaan tulijoita oli tuhatkunta, ehkä hieman ylikin. Pohjoinen Häme on maisemiltaan yhtä kaunista kuin luovutettu Karjala, joten siltä osin tulijoiden oli helppo sopeutua.

Tulokkaat paljastivat muistokivensä kotiseudulleen haudatuille vuonna 1956. Kookas kivi on näkyvällä paikalla suuren ja näyttävän Sofia Magdalenan kirkon vierellä.

Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen17.01.2023

RUSKO49 katseluaTurun naapureihin kuuluvalla Ruskolla menee hyvin. Se on monilla mittareilla Suomen vauraimpia kuntia. Tästä kertoo sekin, että väkiluku on kasvanut tasaisesti, ollen tällä haavaa melkein 6500.
500-vuotias kivikirkko on hienoimmasta päästä seudulla, jolla niitä on paljon.
Väkilukua kasvatti aikanaan Kuolemajärveltä tulleiden evakoiden joukko, jonka suuruudeksi voi tilastoista päätellä 150-200. Sotien jälkeen Ruskolla asui vain vähän toistatuhatta ihmistä, joten siirtoväki lisäsi asukaslukua merkittävästi.

Jostain netin syövereistä löytyi paikkakuntalaisten tulokkaista tekemiä arvioita, joihin voimme varmasti nykyään suhtautua huumorilla ja ymmärryksellä: ”Täysin ei heihin aina luoteta ehkä siitä syystä, että puhuvat enemmän kuin tekevät.” Eräässä naapurikunnassa päiviteltiin saamattomuuden lisäksi karjalaisten ainaista ”kylässä käyntiä”.
Tunnustusta kuolemajärveläiset saivat virrenveisuun voimakkuudesta.

Kirkon vierelle paljastettiin Herran vuonna 1956 kookas muistokivi, jonka teksti ei ole yleisemmästä päästä: "Tääll' muistonne elää, vaikk' onkin hautanne siellä."

Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen
17.01.2023

PÄLKÄNE52 katseluaPälkäne ilmestyy aikakirjoihin v. 1405. Noin sata vuotta siitä rakennettiin kivikirkko, joka on nykyään raunio. Nykyisen muuten piirsi itse Engel. Täällä sodittiin Isonvihan alla ja sisällissodassa. Pälkäneveden ja Mallasveden väliin sijoittuva kunta on paikoitellen kappale kauneinta Hämettä.

Kuten näille seuduille yleisemminkin, sotien jälkeen tänne sijoittui kivennapalaisia. 40-luvun lopun tilasto kertoo, että evakkoja tuli paljon – arviolta hieman alle tuhat. Jostain löytyi tarkkaa tietoa – tänne tulivat Vuottaan, Riihisyrjän ja Joutselän kylien asukkaat.
Kivennapaseuran sivuilla mainitaan että evakkopappi, rovasti Otto Autere onnistui ottamaan matkaan seurakunnan kirkkoesineet, joista osa päätyi Pälkäneelle.

Inkerinmaalainen Walter Mikkola suunnitteli muistokiven, jonka julkisivun alareunassa on samanlainen Karjalan kartta kuin esim. Artjärvellä. Sen erikoisuus on vasemmalle sivustalle luotu kirjanselkä, jossa lukee ELÄMÄN KIRJA. Huonosilmäisille selvennykseksi kiveen nakuteltu teksti:

OLE SIUNATTU KARJALAN MANTU,
KOTISEUTUNI, KAIPUUNI MAA.
OSA RASKAS ON PÄÄLLESI PANTU,
LEVON KUMMUILLAS KANSASI SAA.

PÄLKÄNEEN KARJALAISET 1961

Muistomerkki paljastettiin tuona vuonna elokuun kuudentena.

Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen

17.01.2023

Mummon, ukon ja minun kuvat luovutetusta Karjalasta

Vanhoja- ja uusia kuvia luovutetusta Karjalasta