Mummon, ukon ja minun kuvat luovutetusta Karjalasta

Vanhoja- ja uusia kuvia luovutetusta Karjalasta

RIIHIMÄKI
Riihimäki oli alunperin Hausjärven kylä, jonka merkitys kasvoi suuresti, kun rautateitä alettiin rakentaa – siitä kun tuli rataverkkomme ensimmäinen risteysasema. Emäpitäjästä irtaannuttiin v. 1922. Tässä Kanta-Hämeen etelärajalla sijaitsevassa kaupungissa on nykyään 30000 asukasta. 

Kun lähtökellot soivat karjalaisille syksyllä 1944, siirtyi Riihimäelle enimmäkseen antrealaisia, mutta myös Vuoksenrannasta evakuoituja. Heille osoitettiin noin sata tilaa. Ruotsin Karlskoga lahjoitti tulijoille 17 taloa, jotka nousivat Petsamon kaupunginosaan. Paloheimo-yhtiön luovuttamille hehtaareille – osin Riihimäelle, osin Lopelle – syntyi melkein 300 asutus- ja viljelytilaa. 

Jos maiseman kannalta miettii, ovat Riihimäen lattea maasto kaukana Vuoksen rantojen näkymistä. Kartalla ei matka pitkä lie, mutta sielussa mittaamaton.

Riihimäen siirtoväki paljasti muistomerkkinsä vuonna 1955 vanhan kirkon viereltä laskeutuvaan rinteeseen. Komeaa ja ajan patinoimaa kiveä piti oikein etsiä, eikä se olisi löytynytkään ilman paikallisen apua.

Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen