Paikkakuntalaisten ja tontinvuokraajien yhteisessä kokouksessa 13.1.1918 kauppakylän asukkaat luopuivat tästä ajatuksesta ja päättivät ryhtyä puuhaamaan aluettaan eri kuntana olevaksi kauppalaksi.

Vuonna 1918 asetettiin komitea suunnittelemaan uutta asemakaavaa ja uutta Lahdenpohjan kauppalan rakennusjärjestystä. Komitea jätti ehdotukset valtioneuvostolle vuonna 1920 edellyttäen, että Lahdenpohja muodostetaan kauppalaksi. Asemakaavan laati arkkitehti Otto I. Meurman ja sisäasiainministeriö vahvisti sen 22.10.1924 noudatettavaksi.

Vuoden 1923 alusta oli Lumivaara erotettu Jaakkimasta omaksi itsenäiseksi pitäjäksi, jonka asukasluku oli 5057 henkeä. Jaakkiman seurakunnassa oli tällöin 8357 asukasta ja Lahdenpohjassa vajaat 1000 henkeä. Tammikuun 26 päivänä v. 1923 annetulla asetuksella määrättiin Hovin rälssitila N:o 6 Jaakkiman pitäjän Lahdenpohjan kylässä erinäisine vähäisine muine alueineen olemaan itsenäisenä kauppalana vuoden 1924 alusta lukien.

Asetuksen allekirjoittajina olivat Tasavallan presidentti K. J. Ståhlberg ja sisäasiainministeri Vilkku Joukahainen. Perustettu kauppala sai ostaa valtiolta 810.000 markan kauppahinnasta 31.10.1925 320 hehtaaria suuruisen Hovin tilan, josta tuli kauppalan hallinnollinen keskusalue. Kauppakirjan allekirjoittivat: kauppalan asioita hoitavan toimikunnan puolesta puheenjohtaja Emil Fennander ja kauppalan päällikkö A. Sirola. Toimikunnan muut jäsenet olivat: maanmittausinsinööri Aame Zinck, kauppias Jaakko Heinonen, kelloseppä H. J. Pohjankoski, liikemiehet Yrjö Salo ja Ossian Asplund ja puuseppä Jaakko Veikkolainen sekä varajäseninä nahkuri Mikko Saira, majuri N. Pekkala, asemapäällikkö Oskari Kivinen, vaatturi Antti Tiilikka, kivityömies Emil Sairanen ja kirvesmies Juho Virkkunen.

26.1.1926 kirjoitti Emil Fennander Jaakkiman Sanomien 20-vuotisjuhlanumerossa Lahdenpohjan merkityksestä liike- ja talouskeskuksena seuraavaa: "Veljekset Nobel sai keisarilta yksinoikeuden kuljettaa lamppuöljyä ja naftaa Kaspian mereltä Syvärin kautta Lahdenpohjaan rakentamiinsa suursäiliöihin, joka toiminta jatkui aina v. l917 saakka, kunnes kulkutiet katkesivat Lahdenpohjaan. 1. maailmansodan alkuaikoina osti kauppaneuvos Saastamoinen Kuopiosta Sieklahden pohjukassa olevan Winterin tilan aikomuksella rakentaa sinne mylly, naulatehdas ym., mutta kauppa purkautui ja hanke raukesi.

Myöhemmin olisi eräs yhtymä rakennuttanut faneritehtaan Lahdenpohjaan, mutta Suomen Valtio ei silloisen Hovin tilan omistajana voinut myydä tarvittavaa maa- ja vesialuetta. Vasta kun Lahdenpohjan kauppala tuli Hovin tilan omistajaksi, pääsi suuri tehdashanke toteutumaan. Valtioneuvosto oli 2.9.1925 vahvistanut Ladoga Timber Ab - Laatokan Puu Oy -nimisen yhtiön yhtiöjärjestyksen, jonka mukaan sen tarkoituksena on harjoittaa fanerin valmistusta ja sahateollisuutta sekä puutavaran kauppaa ja muuta sen yhteydessä olevaa liiketoimintaa. Osakepääoma oli 5 miljoonaa markkaa.

Laatokan rannalla ei ole muuta niin ensiluokkaista luonnonsatamaa kuin Lahdenpohja on: Se on korkeiden vuorten ympäröimä omaten riittävästi myös tasaista ranta-aluetta. Vesiallas on rantoja myöten syvä ja laajuudeltaan tilava. Väylä on varsin selvä ja Linnankanta ja Papinsaari muodostavat luonnollisen aallonmurtajan niin, ettei satamaan saavu minkäänlaisia maininkeja Laatokan myrskyistä.

Kaikki terveet taloudelliset edellytykset ovat Lahdenpohjan kauppalassa olemassa taloudelliseen ja henkiseen nousuun Karjalan keskustana."

Lahdenpohjan faneritehdas valmistui ja työt alkoivat 1.7.1926. Savupiippu oli 45 metriä korkea, tehtaalla oli sähködynamo josta riitti sähköä omaan ja kauppalan tarpeisiin. Tehdas valmisti 6000 tonnia faneria vuodessa ja tehtaassa oli työssä 150-200 henkeä ja noin 50 virkailijaa ja palveluskuntaa. Tehtaan johtajana oli herra Karl Grahn. Myöhemmin tehdasta laajennettiin niin, että sen vuosituotanto oli 18000 m3 ja työväkeä 300 henkeä. Koko aikana ei tehtaalla ollut lakkoja tai muita rettelöitä kertaakaan.

Eduskunta oli 29.10.1929 myöntänyt 5.930.000 markan määrärahan Lahdenpohjan kylässä sijaitsevan Rauhalan kartanon ostamiseksi Valtiolle Rannikkotykistörykmentti 3:n sijoittamista varten. Tilan pinta-ala oli n. 900 hehtaaria, josta peltoa 120 ha. RT 3 muutti Rauhalan kasarmille 1931.

Ennen viime sotia oIi pääosa Suomen armeijan joukko-osastoista ymmärrettävistä syistä sijoitetut Itä- ja Kaakkois-Suomeen. Kunniakkaita perinteitä omaava Viipurin Rykmentti oli sijoitettu 1920-luvulla vanhoihin venäläisiin kasarmeihin Haminaan. Alkeellisten majoitussuhteiden parantamiseksi ja avarampien harjoitusmaastojen saamiseksi siirrettiin Viipurin Rykmentti Jaakkiman Huuhanmäkeen. Uusi sijoituspaikka oli strategisesti valittu: sieltä oli suhteellisen lyhyt etäisyys sekä itärajalle että Karjalan Kannakselle, myös Laatokan pohjoisosan rantojen puolustaminen oli näin varmistettu.

Jaakkiman Sanomat kirjoitti 9.8.1933 seuraavasti: "Paikjärven rannalle on nousemassa pienoiskaupunki, joka on suurempi kuin esimerkiksi Naantali! Uudenaikaisin kasarmialue on Jaakkiman Rantalassa. Maasto on vaihtelevaa ja aina on silmien edessä Paikjärvi hiekkarantoineen ja idyllisine saarineen ja Laatokan laineet kohisevat vain 2 1/2 km:n päässä, joten Viipurin Rykmenttiä voimme onnitella mitä parhaiten."

Pari vuosikymmentä kestäneen rauhan ajan vallitessa ja Luojan satoisilla vuosilla siunatessa oli Suomen kansa päässyt huomattavasti vaurastumaan ja elämään onnellisena muita häiritsemättä. Kuitenkin oli muutoksen enteitä ilmassa. Sokeri ja kahvi pantiin kortille ja kenttäposti alkoi toimia lokakuun 18 päivästä alkaen. 30.11.1939 maa julistettiin sotatilaan. Talvisota oli alkanut.

5.3.1940 oli Lahdenpohjan kauppalan hallituksen viimeinen kokous ennen pakkoevakuointia.

24.4.1940 määräsi Viipurin Lääninhallitus, että kunnallisille viranomaisille kuuluvaa päätäntä- ja täytäntöönpanovaltaa käyttää Lahdenpohjan kauppalan osalta Jyväskylässä toimiva hoitokunta johon kuuluivat puheenjohtajana K. E. Lehtimäki, varapuheenjohtajana Matti Kiukkonen ja jäseninä Väinö Ahokas, Ida Haiminen ja Erkki Lätti.

Heinäkuun lopulla 1941 määrättiin kauppalanjohtaja Kaarlo Lehtimäki Päämajan Sotilashallinto-osaston alaiseksi Lahdenpohjan kauppalan päälliköksi.

Sotatoimet Tyrjän – Akkaharjun suunnalla sujuivat niin suotuisasti, että 2D: n joukot saavuttivat Laatokan Lahdenpohjassa 7.-8.8.41 vallaten koko Jaakkiman seudun 13.8.41 mennessä ja katkaisten siten vihollisvoimien yhteydet Kannaksen suuntaan.

25.8. pidettiin tuomari Brunoun asuintalossa Lahdenpohjassa ensimmäinen kauppalan esikunnan kokous. Esikuntaan kuuluivat kauppalanpäällikkö K. E. Lehtimäki, rakentaja Matti Kiukkonen ja talonomistaja Erkki Lätti. Esikunta sijoittui opettaja Kaarlo Karivaaran taloon siksi kunnes saataisiin vaurioitunut kauppalantalo kuntoon. Esikunnan rahastonhoitajaksi lotta Helvi Haakana ja toimistoapulaiseksi Iotta Suoma Saaristo, molemmat paikkakuntalaisia ja entisiä Jaakkiman Yhteiskoulun oppilaita.

V. 1942 alussa oli kauppalassa jo yli 350 varsinaista asukasta, lisäksi työvelvollisia ja sotavankeja. Voimalaitoksen rakennustyöt oli pantu käyntiin ja sähköt saatiin kauppalaan jo maaliskuussa 1942. Kauppalassa olivat jo molemmat osuusliikkeet ja useat eri alojen yksityisliikkeet avanneet ovensa. Kolme pankkia ja ravintolaa sekä Martta-Maja olivat toiminnassa. Siirtolaisia palasi myös runsaasti laajaan maaseutuun ja saaristoon, jonka kaupalliseksi keskuspaikaksi tuli jälleen Lahdenpohja, kuten se oli ollut aikaisemminkin.

Mutta sota jatkui edelleenkin. Muistutuksena siitä oli Lahdenpohjan ja sinne sijoitettujen saksalaisten moottoriponttooniyksiköiden suurpommitus 15.6.1942, jolloin useita henkilöitä kuoli ja haavoittui.

9.6.1944 aloittivat venäläiset suurhyökkäyksen Karjalan kannaksella ja Liittoutuneiden maihinnousu Ranskaan oli alkanut kolme päivää aikaisemmin. 4.9.1944 solmittiin aselepo Suomen ja NeuvostoIiiton välillä ja 9.9. oltiin uudestaan evakossa. 22.9.1944 oli Lahdenpohja taas tyhjennetty, kun hoitokunta lähti matkaamaan uuteen sijoituspaikkaansa Kristiinankaupunkiin. Neljäsosa kauppalan siirtoväestä sijoittui Lapväärtiin, loput olivat hajaantuneet ympäri maata Jyväskylään, Heinolaan, Helsinkiin, Varkauteen ym. Ajan kuluessa monet siirtolaisperheet pyrkivät muuttamaan sellaisille paikkakunnille, joissa oli mahdollisuus pysyvään oleskeluun.

Viipurin Lääninhallituksen päätöksellä Lahdenpohjan kauppala lakkasi olemasta 31.12.1948. Kauppalan hoitokunta piti Kuopiossa jäähyväisistunnon, jossa olivat läsnä hoitokunnan jäsenet ja kauppalan entiset toimihenkilöt. Koska kauppalan asukkaat olivat hajaantuneet ympäri Suomea eikä erityistä ryhmittymistä ollut millään paikkakunnalla, katsottiin pitäjäseuran perustaminen tarpeettomaksi. Niinikään päätettiin, että viimeiset säätiöiden rahastojen varat luovutetaan niiden hoitajalle, Suomen Valtiolle.